lauantai 22. marraskuuta 2014

Teloittajat teloitetaan

Hevonen on eläin, joka mahdollisti liikkuvat sodat ja valloitusretket, härät hoitivat vielä isoisän aikaan vetotehtäviä. Auto ja moottoripyörät olivat ahkerassa käytössä kun Hitler toteutti salamasotaansa. Amerikkalaiset sitten jeepeillä tämän sodan voittivat. Venäjän suunnalla voittajaksi selvisi talvi ja toppatakki. Nyt kun ihmisillä on pelko sydämessään Ukrainan ja Isiksen täyttäessä uutisikkunat tuli mieleeni sinänsä älytön idea ryhtyä tutkimaan joukkojen ja rintamalinjojen siirtymisnopeutta erilaisissa sodissa ja kahakoissa. Isiksen pick-up –joukkojen kiitäessä pitkin asfalttia ja taas pysähdyttäessä, joukkojen räiskiessä taivaalle näennäisen tarpeettomasti, ja kun juuri muutama vuosi sitten oli katsellut samanlaista räiskimistä Libyassa -heräsi kysymys: Mistä on kysymys?
  
Suuret valloittajat ovat liikkuneet tuhansia kilometrejä. Tärkein väline on ollut hevonen. Valtioissa oli ennen vanhaan hevosia miltei tarkalleen yhtä paljon kuin meillä nyt on autoja. Hunnit olivat tehokkaita hevosen käytössä. He harjoittivat liikkuvaa ”hyökkää ja irrottaudu” taktiikkaa. Sama taktiikka on nykyään käytössä mm. ISIS-joukoilla. Panssaroimattomat, mutta tehokkaasti aseistetut pick-upit harjoittavat taistelussaan vanhaa hevosmiesten liikkuvaa taktiikkaa. Jopa Hitlerin motorisoidun armeijan pääasiallinen vetojuhta oli hevonen. Suomessa muistetaan ”karvaopeleiden” merkitsevä osuus korpisodankäynnissä. Kuvassa on keltaisella hunnien valloitukset, vihreällä mongolien valloitukset, punaisella Saksan valloitukset ja sinisellä Suomen valloitukset.
  
Kaaviossa on eräiden valloitusten rintamalinjan keskimääräisiä kulkunopeuksia. Viime vuosikymmeniä lukuun ottamatta hevonen määräsi kulkunopeuden. Kovinta vauhtia piti Napoleon palatessaan Moskovasta, Hitlerin hyökkäys Moskovaan piti suunnilleen samaa vauhtia eli noin 15 km päivässä. Suomen eteneminen jatkosodan korpimaisemissa oli vain kymmenes osa tästä.


Hunnit, 500-luvun valloittajakansa
Englantilaiset kutsuivat ensimmäisen maailmansodan aikaan saksalaisia hunneiksi. Se oli haukkumanimi. Hunnit olivat barbaareja, sivistymättömiä, raakoja, mutta sotatoimissa liikkuvia ja tehokkaita. Hevonen oli hunniarmeijan liikkuvuuden salaisuus. 90 % miehistä ratsasti kevyillä hevosilla ilman haarniskointia. Joukon johtajat olivat raskaammin liikkuvaa väkeä haarniskoiduin miehin ja haarniskoiduin hevosin. Pääasiallisena aseena oli jousipyssy. Lisäaseistuksena olivat vielä sapeli, keihäs ja lasso. Lasson käyttö oli hunnien erikoistaito. Vihollinen pudotettiin lassolla hevosen selästä ja sitten seivästettiin.
  


Ensimmäisen maailmansodan aikuinen brittien rekrytointimainos kertoi saksalaisista hunneina – barbaareina.

Hunnien taistelutaktiikkana oli nopea joukkojen ryhmitys ja jälleen nopea irtautuminen.  Tämä on sama taktiikka kuin mitä nykyajan pick-up taistelujoukot käyttävät, esimerkkinä ISIS. Väittävät hunnien kehittäneen jalustimen. Näin he pystyivät ratsastamaa seisoen ja ampumaan eteen, taakse ja sivuille. Oikeat hunnit suorittivat valloituksiansa 400 luvulla. Heidän Euroopan valloituksensa päättyi ratkaisevaan taisteluun roomalaisia ja gootteja vastaa vuonna 451. Attila hävisi silloin Catalaunian taistelussa (Chalon), Pariisin itäpuolella, germaanisille visigooteille ja Rooman armeijalle. Näin pelastettiin länsimainen kulttuuri – sanoo joku. Hunnien sotajoukkojen siirtymisnopeus ei näistä vuosikymmenten aikana tehdyistä valloitusretkistä selviä, vaikka kerrotaankin että hunnit ratsastivat yhtäjaksoisesti hevosta lennossa vaihtamalla pitkiä matkoja. Kerrotaan myös hunnien syöneen lihaa, joka valmistui mureaksi satulan alla. Tätä koulupoikana ihmeteltiin, vaikka lihaa ei juuri silloin ollut saatavilla kuin mustasta pörssistä maalaisserkuilta.
  


Hunnien valloitukset ja retket ulottuivat Kaspianmereltä idässä Pariisin nurkille lännessä. Vuonna 541 Attila kärsi ratkaisevan tappion tai tasapelin Chalonissa Pariisin itäpuolella. Hunnien etenemisnopeus oli hidas sillä Pariisin seutujen saavuttamiseen kului 60 vuotta, mutta matkakin oli pitkä eli 2400 km. Teoreettiseksi etenemisnopeudeksi saamme siis sata metriä päivässä.



Tšingis Khan ja Timur Lenk Euroopan kauhuina
Mongolien valtakunta oli laajimmillaan Tšingis Khanin aikana. Se käsitti Kiinan, Tiibetin ja Mongolian idässä ja ulottui lännessä Novgorodiin ja Puolaan. Mongolien satavuotinen valtakunta oli historian suurin valtio pinta-alaltaan. Mongolit vahvistivat valtaansa surmaamalla vastustajiaan armottomasti. Kiinan väestö väheni puoleen. Kaikkiaan arvellaan mongolien tappaneen valtansa turvaamiseksi 30 miljoonaa ihmistä. Mongolien valta kesti 1200 luvun alusta noin sata vuotta. Suuri valloittaja, Tšingis Khan kuoli vuonna 1227. Vasta hänen jälkeensä mongolit tunkeutuivat Eurooppaan. He poistuivat sitten Euroopasta vuoden 1290 tienoilla. Heidän jälkeensä eteläistä Venäjää, Mustalta mereltä Kaspianmerelle ja siitä pohjoiseen, hallitsi lähes 200 vuotta Kultainen Orda. Turkkilaiset olivat tuossa Ordassa harjoittelemassa tulevaa ottomaanien valtakautta. Ordan kukisti Timur Lenk 1300-luvun puolessa välissä. Hän oli itsekin turkkilaismongoli Samarkandista. Timur Lenk jatkoi mongolien valloittajaperinteitä..
  


Mongoliassa hevosia on ylivoimaisesti eniten väkilukuun nähden - nykyään ja varmasti myös ennen vanhaan. Nykyinen tilastoitu luku on 700 hevosta 1000 asukasta kohti. Tämähän vastaa jo kehittyneiden alueiden autotiheyttä. Tšingis Khan hallitsi jo 1200-luvun alkuvuosina hevosten voimin. Alla vasemmalla hän ottaa vastaan Kiinan politrukit.

Toisen maailmasodan aikoihin suomalaisia kutsuttiin länsivalloissa mongoleiksi – ei kuitenkaan hunneiksi. Tämä oli melkein yhtä paha loukkaus kuin viimeaikoina Amerikan lehdistössä esiintynyt uutinen Guggenheimista. Olihan uutisen mukaan tarkoitus rakentaa tuo paljon puhuttu laitos Helsinborgiin. Ja olihan valloittajamongoleissa ja valloittajahunneissa huomattavasti sekoittunutta turkkilaisuutta ja turkkilaiset taas pitävät itseään suomalaisten sukulaiskansana. Turkkilaisissa kouluissa muuten opetettiin 50-luvulla, että suomalaiset ovat maailman rehellisin kansa. Kiitos, mutta me kun luulimme olevamme jotain ugrilaisia, suorastaan Turkin vihollisia, ja ne taas uskovat noin hyvää meistä!

Pieni episodi: Olin Bakussa projektia tekemässä vuonna 2011. Vanha mies, parkkipaikan vartija, virastotalon edessä, kuuli minun olevan Suomesta. Hän puhkesi suunnattoman innostuneeseen puhetulvaan. Suomi, ainoa kansa joka pystyi panemaan Neuvostoliitolle hanttiin! Ei alistunut sortoon! Tarjosi minulle rikkinäisen tuolinsa istuimeksi. Jatkoi ylistystään suomalaisten erikoislaatuisuudesta. Tunsi historiamme 2 maailmansodan ajoilta. Sellaisia me olemme! Ei nytkään ole aihetta luimuilla, vai olemmeko kadottaneet taistelutahtomme?

Ottomaanien valtakunta – ikuinen valtakunta
Suoraa jatkoa turkkilaisosallisten valtaan oli ”Ikuinen valtakunta” eli ottomaanien suurvalta. Valtakunta pysyikin kasassa 600 vuotta. Se perustettiin noin vuonna 1300, ja laajeni sitten 35 miljoonan asukkaan islamilaiseksi valtiomahdiksi. Suurimmillaan ottomaanien valtakunta oli 1600-luvun lopussa. Jotkut ns. Raamatun tutkijat väittävät, että tämä islamistinen, tosin uskontojen suhteen suvaitsevainen ja sekauskoinen valtio olisi Raamatussa mainittu seitsemäs valtakunta, jonka jälkeen seuraa kahdeksas valtakunta (vuori). Tällöin valtaan kuuluu nousevan itse Antikristus, jonka Vapahtaja tulee lopuksi voittamaan. Luther kyllä piti Antikristuksena Rooman paavia, mutta hän lienee ollut väärässä.
  


Jotkut Raamattua tutkivat henkilöt väittävät ottomaanien laajaa valtakuntaa Ilmestyskirjan seitsemänneksi valtakunnaksi. Tämän jälkeen pitäisi syntyä itse Antikristuksen (666) hallitsema kahdeksas valtakunta. Tämän valtakunnan voittajaksi nousisi Vapahtaja. Se olisikin sitten se viimeinen valtakunta. Turkkilaisten johtama ottomaanien valtakunta oli vallassa 600 vuotta.

Napoleonin Grande Armée matkalla Moskovaan
Napoleonilla oli haaveena Moskovan valloittaminen. Hänellä ei todennäköisesti ollut varsinaista strategiaa siitä mitä hän itse Venäjänmaalla tekisi. ”Lebensraum”, elintila, ei ollut hänellä mielessä Hitlerin tavoin. Napoleonin Grande Armée aloitti 0,7 miljoonan taistelijan voimin etenemisen juhannuksen tienoilla vuonna 1812. Venäläiset ryhtyivät viivytystaisteluun ja panivat pystyyn varsinaisen poltetun maan taktiikan. Ranskan valtava armeija eteni suurella nopeudella useita eri reittejä pitkin ja saapui huoltovaikeuksien saattamana Borodinoon ja taistelun jälkeen Moskovaan. syyskuun puolessa välissä.
  

Talvi iski. Napoleonin armeija ei ollut talvivarustautunut. Miehiä ei kuollut niinkään taisteluissa. Heitä kuoli punatautiin. Puolet suuresta armeijasta kuoli. Moskova vallattiin, mutta se oli tyhjä. Talot paloivat. Kaupunki ei tarjonnut suojaa eikä ravintoa paleleville joukoille. Mitä nyt lyhytaikaista tulipalon lämpöä palavien rakennusten äärellä. Napoleon halusi neuvotella tsaari Aleksanteri I:n kanssa voittonsa noteeraamiseksi. Tsaari ei ollut paikalla. Mitä tehdä? Oli palattava kotiin. Alkoi tuskien taival. Venäläiset harjoittivat jatkuvaa häirintää. Surkea ja kukistettu, 200000 mieheen supistunut suuri armeija saapui Puolan rajalle joulukuussa 1812. Napoleonin valloitusretket saivat ansaitun surullisen lopun..




















Napoleonin Suuri Armeija, Grande Armée oli voittamaton. 700000 miestä eteni Puolasta kohti Moskovaa ja saavutti sen 120 päivässä. Ratkaiseva taistelu käytiin syyskuun alussa Borodinossa, toista sataa kilometriä Moskovasta.. Taistelussa tuli tasapeli, mutta Aleksanteri I ei suostunut neuvotteluihin Napoleonin kanssa. Se teki Napoleonin neuvottomaksi ja hän päätti palata kotiin. Kuvassa Napoleonin armeijan marssi on esitetty valkoisella. Oranssi kuvaa Hitlerin vastaavaa retkeä. Napoleonilla oli 0,7 miljoonaa miestä, Hitlerillä 3,9 miljoonaa miestä.


Napoleon katselee jalka kipeänä (olisikohan kihti?) ja vihaisena Borodinon taistelun etenemistä Moskovan liepeillä 7. syyskuuta 1812. Tästä alkoi varsinainen takapakki. Napoleonin eteneminen hyökkäysvaiheessa oli huippuunsa nopeaa, Hän saavutti Moskovan 130 päivässä. Paluu oli vieläkin nopeampi. Siihen kului talven kiihdyttämänä vain 60 päivää. Hyökkäyksen nopeus oli 8 km päivässä ja vetäytymisen 16 km päivässä. Ennätysmäistä!
.
Hitlerin joukot etenevät 6 km päivässä itään, takaisin tultiin 2 km päivässä
Hitlerin sotaretki Moskovaan ja kaupungin valloitus oli tarkoitus suorittaa parissa kuukaudessa. Sateet, lieju, talvi ja routa tekivät raskaan kaluston kuljetukset vaikeiksi ja huollon lähes mahdottomaksi. Venäläisten poltetun maan taktiikka puri. Sitähän oli jo onnistuneesti harjoiteltu Napoleonin hyökkäystä torjuttaessa 130 vuotta aikaisemmin. Panssarikenraali Guderianin Sturm - rynnäkköpanssarit ja Zündapp - moottoripyöräjoukot etenivät hurjaa vauhtia.  Ilmaherruus oli hallussa, mutta ongelmana oli että jalkaväki ja tykistö eivät pysyneet perässä. Tämä kostautui sotaretken edetessä. Setäni majuri Matti Murole kutsuttiin Saksan itärintamalle neuvonantajaksi. Hänen piti antaa neuvoja talvisodankäynnissä. Hänen neuvonsa oli: ”Kaivakaa ojia!”. Saksalaisten mielestä ojan kaivuu oli sotilaille sopimatonta puuhaa. Rintaman siirtyminen Puolan rajalta pysähdykseen kesti 160 päivää. Saksan joukkojen etenemisvauhti oli noin 6 km päivässä. Itärintamalla joukkoja liikkui noin 9 miljoonaa henkeä, melkoinen trafiikki! Taistelijoista 1,1 milj. sai surmansa, tämä on 12 % miesvahvuudesta.

Länsirintamalla Saksa hyökkäsi jo vuonna 1940. Hollanti ja Belgia vallattiin 10 päivässä. Saksalla oli 0,8 milj. taistelijaa, vastassa oli sama määrä sotureita. Rintaman etenemisvauhti oli ennätyksellinen 15 kilometriä päivässä. Sankarivainajia tehtiin yhteensä 10000 henkeä. Lähes veretön offensiivi
  


Saksalaiset joukot liittolaistensa tukemana heilauttivat itsensä salamasodan periaatteella 160 päivässä Leningradin ja Moskovan porteille. Etelässä matkattiin kohti Bakua. Ratkaiseva perääntymiseen ja häviöön johtanut taistelu käytiin Stalingradissa vuonna 1942. Suomen rintaman eteneminen näkyy kuvassa sinisellä. Kun Saksan joukot matkasivat Euroopassa keskimäärin 1000 km, niin Suomessa mentiin vajaat 200 km. Rintaman etenemisnopeus oli Venäjällä 6 km päivässä ja Suomessa runsas 1 km päivässä

Suomen armeija eteni jatkosodassa 1,3 km päivässä, takaisin tultiin Kannaksella runsaat 3 km päivässä
Samassa kuvassa näkyy sinisellä Suomen rintama. tai pohjoisosiltaan Saksan ja eteläosiltaan Suomen vastuulla oleva hyökkäysrintama. Suomalaisia ja saksalaisia hyökkäsi yhteensä 0,7 milj. taistelijaa, vastassa oli 1,5 milj. taistelijaa. Rintama eteni 1,3 km päivässä. Kesto asemasotavaiheeseen oli 160 päivää. Sankarivainajia saatiin aikaan yhteensä 0,4 milj. henkeä. 17 % leikkiin osallistuneista sai surmansa. Ennätysmäistä sankaruutta! Tarkennettuna 10 % suomalaisista (+saksalaisista) ja 20 % neuvostoliittolaisista sai surmansa.

Olemme nykypäivässä, onko hunneilla seuraajia?
Vanhat eurooppalaiset pelkäsivät hunneja ja mongoleja – ulkopuolisia, vääräuskoisia ja siksi pelottavia, eikä syyttä. 30-vuotista sotaa käytiin ylpeinä Hakkapeliittojen taistelutahdosta. Kaarle XII Pultavan taistelu meni läpihuutojuttuna. Se kaikki tapahtui vuonna 1712 - sata vuotta ennen Napoleonin yritystä. Tuostapa taistelusta ja siihen osallistuneista olenkin kertonut blogissani http://penttimurole.blogspot.com/2014/03/pietarin-suuren-hevonen-minun.html . Eikä siitä sen enempää.

Lähestymme nykyaikaa. Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa jouduimme pelkäämään omiamme – samanuskoisia. Nyt olemme hämmentyneitä. Onko nyt nousemassa uusi islamilainen valloitusaalto. Onko ISIS ennakoimassa tällaista ilmiötä. Ovatko ISIS-taistelijat uusia hunneja tai mongoleja? Uhkaavatko he meidän elämäämme ja arvojamme. (Uskonnosta ei nykyään kuulune puhua, sillä emme tiettävästi enää usko). Ajattelin hieman katsoa Irakin ja Syyrian tilannetta ja jopa hieman Libyan tilannetta.
  

ISIS piirtelee karttoja. Isossa kuvassa on mustalla ISIS-joukkojen valtaama alue. Se kulkee teitä pitkin. Vihreä kuvaa amerikkalaisten suorittamaa Irakin valtausta vuonna 2003. Kalifaatin salaiset johtajat haaveilevat saavansa valtaansa koko islamilaisen maailman Indonesiasta ja Malesiasta Pakistaniin (uiguurit mukaan) ja Afganistaniin ja edelleen läpi Lähi-Idän, Turkista Pohjois-Afrikkaan. Afrikasta löytyy islamistisia valtioita päiväntasaajalle saakka. Turkki on ollut aina islamistisen maailmanvalloituksen keskus.  Mikään muu maa ei voi tuota johtotehtävää hoitaa. Turkkilaiset ovat viisasta väkeä, olisiko nyt kiirehdittävä heitä EU:n jäsenyyteen?

Amerikka liittolaisineen hyökkäsi Irakiin vuonna 2003. Ylivoimaisella ilmaherruudella tuhottiin Irakin sotilasmahdin lentokentät ja strategiset kohteet. Amerikkalaiset ”kävelivät” maahan käytännössä ilman tappioita. Kaatuneita oli yhteensä noin 20000, 95 % kaatuneista oli irakilaisia. Rintama eteni etelästä ja pohjoisesta noin 9 kilometriä päivässä. Maa oli valloitettu 70 päivässä. Myöhemmin miehityksen jatkuessa tappiot kohosivat. Kaiken kaikkiaan amerikkalaisia menehtyi 5000 henkeä.

Kalifaatista pahan symboli, teloittajat teloitetaan
ISIS, Islamic Caliphate of Iraq and Levanti, heistä on nyt tullut pahan symboli. Heidän johtajansa ovat Saddam Husseinilaisia, jotka älykkäänä vähemmistönä hallitsivat enemmistöltään shialaista Mesopotamian maata Saddamin aikana. He sitten nyttemmin joutuivat rangaistukseksi sivuun politiikasta – jenkkien tuella. He panivat viisaat aivonsa yhteen. Valta on saatava niille, joille valta kuuluu!. Irakilaiset ovat fiksua sakkia, mutta julmaa. Heidän maassaan on aiemminkin ollut yleinen tapa vetää vallasta syöstyn hallitsijan ruumista hevosella pitkin katuja - siinä touhussa ei muuten kauan pysy elossa. Aivoista oli puhe. Ja aivot keksivät islamilaisissa piireissä vallitsevan ylitarjontaa soturikandidaateista. Omassa ympäristössä ja vielä länsimaissa on työtöntä ja haasteita kaipaavaa nuorisoa yllin kyllin. Rekrytointi tuotti tulosta, Syyrian kriisi siivitti asiaa. Ja homma napsahti kasaan. Uskonnolla ei ole sinänsä mitään tekemistä asian kanssa. Kysymys on heimoyhteiskunnan rakenteista ja vallasta. Valta jakaa rahat. Valta ei ole itsetarkoitus. Raha on itsetarkoitus. Näiden aseistetuilla Toyota Hi-Luxeilla kaahaavien nuorten taustalla ovat todelliset oligarkit ja salaliittolaiset. Kaahaavat nuoret ovat vain palkkasotureita, jotka joutuvat aikanaan sivuun. Oikeasti vääräuskoiset uuskäännynnäiset teloitetaan. Heihin ei voi luottaa. Teloittajat joutuvat itse teloitetuiksi.

PS. Ystäväni Risto Pitkänen lähetti minulle ihmettelynsä siitä miten olin saanut suomalaisten joukkojen vetäytymisnopeudeksi Kannaksella vain 3 km päivässä. Hänen mukaansa vauhti oli ainakin kaksinkertainen. Se on totta, minä olin vetänyt hieman kotiin päin ja laskenut ajan kahdeksikymmeneksi päiväksi eli Tali Ihantalan päättymiseen. Jos lasketaan Viipurin valloitukseen niin aikaa kului vain 10 päivää ja venäläisten etenemisnopeus oli siten 9 km/h. Laitoinpa tähän kuvan tuosta tilanteesta.


2 kommenttia:

  1. Huh. Hengästyttävää luettavaa. Osaat todella kertoa. Voi vain kysyä: missä on meidän toivomme? I.

    VastaaPoista
  2. Varmasti on totta, että teloittajat joutuvat itse teloitetuksi. Mutta syntyykö taas uusia äärimmäisyyksiä ja kierre jatkuu?

    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1416625068087

    VastaaPoista