Tjuda Pedagogi - ja lapsimaestrot!

Viimeaikoina on totuttu puhumaan vanhuksista. Vanhukset ovat ensisijassa taakka, mutta ehkä joissain epämääräisissä haaveissa myös voimavara. Aika vähän puhutaan lapsista. He ovat takuuvarmasti ainoa voimavara mikä meillä on. Mitä lapset oikein tekevät? Mitä heille opetetaan pitkän monivuotisen päiväkoti-esikoulu-ala-aste-yläaste-lukio- aikana? Emmehän oikeastaan tiedä tuosta paljoa. Hieman ihmettelemme Pisa-keskustelua, mutta emme osaa siihenkään ottaa kantaa. Eihän tuon lasten maailman näkemiseen juuri tarjota tilaisuuksia. Mitä nyt isovanhempien päivä kerran vuodessa päiväkodeissa - tai sitten harvinainen tilaisuus päästä lastenlapsen todistuksenjakoa todistamaan vanhempien ollessa estyneinä.

Mutta, nyt tuli tilaisuus

Kemiönsaarella järjestetään eskarilaisille kotiseutuhistoriaan liittyviä taidetapahtumia. Kaikki lähtee Sagalundin kotiseutumuseosta. Ensin tutustutaan museon vanhoihin esineisiin, sitten tanssitaan tanssipedagogin johdolla tanssi-improvisaatiota, joka liittyy kotiseudun historiaan, sitten siirrytään Tjudan taidetyöpajaan grafiikan ja keramiikan töitä tekemään. Minä pääsin seuraamaan kun suomenkielinen ryhmä saapui ateljeen vieraaksi. Lasten tehtävänä oli maalata grafiikkavärein kuva Sagalundin museossa mieleen jääneestä esineestä – vanhasta lelusta tai muusta käyttöesineestä. Kuvaa täydennettäisiin muilla kotoisilla aiheilla lasten ajatusten mukaan. Lopuksi kuva vedostettaisiin vaikuttavan näköisellä prässillä paperille.  Ateljé Tjuda Pedagogi oli valmistautunut lasten tuloon. Paikalla olivat Tuisku ja Liisa. Opettajana oli taidekasvattaja Pive.

Ateljé Tjuda Pedagogi esittelee lasten taidetta 23. toukokuuta 2014. Lasten taidetoimintaa Kemiönsaarella rahoittavat Svenska Kulturfonden ja Konstsamfundet.

Mitä tapahtuu kun lapset tulevat? Jännittää. Eteisestä kuuluu aamuvirkeän iloista puhetta.  Sisään astuu neljä poikaa ja viisi tyttöä. Sisään tuli vielä kaksi ohjaajaa. Ensin esittäydytään. Kun jotain kysytään kädet nousevat innokkaaseen viittaukseen. Nyt kysytään Sagalundin museossa nähtyjä esineitä. On nähty nokkivia kanoja, autoja, kahvimyllyjä, kahvikuppeja, veivattu myllyä ja haisteltu jauhettujen kahvipapujen tuoksua. Keskustelu kiertyi aluksi kahvin ympärille. Eihän kukaan noista lapsista nyt kahvia ollut juonut. Kauhisteltiin vanhan ajan lapsia. Heille annettiin ehkä sikurikahvia, mutta ei nyt enää. Nähtiin monia leluja, puisia autoja ja jäniksenkäpäliä. Olipa vielä itse tehty nukke – sellaisia nykyään harvemmin näkee. Nuket ostetaan kaupasta – näin sanovat lapset.

Nyt sitten ensimmäisenä tehtävänä on piirrettävä yksi niistä Sagalundissa nähdyistä esineistä. Tytöt piirtävät nukkeja ja hyrriä, pojat punaisia ja ruskeita autoja. Sitten leikataan alumiinilevystä piirretyn kuvan mukainen pala. Tuo pala väritetään grafiikkaväreillä. Jokaiselle annetaan pensseli. Sitten vielä puetaan jokaiselle ihana värien tuhraama taiteilijaessu. Joku lapsista haluaa mustaa, pinkkiä, punaista ja vihreätä. Joku tyytyy yhteen väriin. Joku ei keksi värien paljoudesta suosikkiaan. Väritys vaatii keskittymistä. Väri otetaan pieneltä lautaselta ja sivellään pitkällä taiteilijasiveltimellä kiiltävälle metallille.. Metalli ei ime väriä ja kuvat näyttävät aluksi hyvin suurpiirteisiltä.

Nyt seuraa toinen tehtävä: on piirrettävä lapsi joka leikkii tuolla juuri maalatulla lelulla. Kuva tehdään uudelle metallilevyn palaselle. Lasta varten tarvitaan ehkä ohuempi pensseli. Mekonkin voi piirtää. Pitäisikö vielä piirtää jokin lemmikkieläin? Hyvä. Koira käy tai kissa. Lasten omat opettajat hieman toppuuttelevat. Menee kuulemma sottaamiseksi. Ovat varmaan tottuneet toppuuttelemaan. Sotata ei saa. Sottaaminen ei ehkä ole luovaa taidetta. Minä mietin: noinhan se ajatuksen lento usein aikuisten maailmassakin katkaistaan. Uudet ajatukset ovat aina vielä hieman sotkussa – kunnes kirkastuvat.

Joku saa valmiiksi ihanan keltaisenkukertavan kissan. Joku keskittyy jatkuvasti paloautoonsa. Violetit sydämet löytävät paikkansa. Ei ole aivan helppoa saada aikaan pienipiirteistä kuvaa pelkällä siveltimellä. Mutta kuvia syntyy. Yksikään lapsista ei mene tuossa hommassa lukkoon. Kaikilla on luovuus silmissä ja sormenpäissä.

Seuraa tauko. Lapset hihkuvat ilosta. Essut pois ja kaikki ryntäävät pihalle talviseen auringonpaisteeseen. Leikitään rosvoa ja pollaria. Pöydälle on sikin sokin värejä, siveltimiä, metallilevyjä, kyniä. Ilmassa leijuu odotus. Pian syntyy teoksia. Teokset syntyvät prässissä. Maalatut alumiinilevyt sijoitetaan prässiin ja kukin lapsista vuorollaan pinnistää voimansa äärimmilleen saadakseen teoksensa painettua. Grafiikkatuote syntyy ja paljastetaan. Lapset osoittavat suosiotaan joka teokselle huudoin ja taputuksin teoksen paljastuessa. Kaikki saavat suosiota tasapuolisesti. Seuraa signeeraus. Se on vaativa ja arvokas tapahtuma. Lopuksi tutkitaan ja arvioidaan kaikki teokset. Ne odottavat tulevaa näyttelyä 23. toukokuuta Tjudan Pedagogiossa. Tervetuloa, näette muun muassa nämä ihmeellisyydet.

  

Käsittämätöntä! Millaisia teoksia! Peppi teki tämän hunnutetun naisen. Se on aivan fantastinen. Alkuaan se oli kuitenkin tekijän mukaan mehulätäkköön kaatunut pingviini.

Saga teki tämän teoksen. Se on aivan ihmeellinen. Miten nuo kuviot ovat voineet syntyä. Ne syntyivät ja kuva painettiin. Katsokaa tuota tytön hahmoa. Silmiä, suuta ja hiuksia! Sininen koira seuraa vieressä – vai onko se pupujussi? Sydämet leijuvat.

  

Nuutti teki tämän ihanan koiran. Siinä on suuren taiteilijanalun rentoa otetta. Taideopettaja puhuu nykytaiteen trendeistä maalaustavassa. 

Prässistä on paljastunut uusi teos. Opettaja ja oppilas iloitsevat. Taustalla muut osoittavat suosiotaan. Olisipa tässä kuvassa ääni! Oikealla koko ryhmä keskustelee taiteestaan.