lauantai 9. maaliskuuta 2013

Viesti Heidille

Varoitus, tämä viesti ei liity harmaan talouden maan tapaan ja jokamiehen oikeuteen!
Suomen valtio karsii kehitysyhteistyörahoja
Ministerit puhuvat kehitysyhteistyön uudistamistarpeesta.  Olen samaa mieltä. Uudistaa pitäisi, ja erityisesti meidän tulisi osallistua innovatiivisella tavalla maailman kaupungistumisen ja slummien räjähdysmäisen kasvun luomien epäkohtien torjuntaan. Yritän löytää tilastoja tutkimalla Suomen kehitysyhteistyöstä tämän maailmanlaajuisen makro-ongelman käsittelyä. Etsin sitä myös kansainvälisten pankkien ohjelmista. Näen vain sirpaleita, osa-alueita, en ”isoa kuvaa”. (Muotisana, mutta tässä kohdassa pätevä). Suomalaiset ovat aina pitäneet itseään hyvän (tiedostavan) kaupunkisuunnittelun, toimivan vesihuollon ja häiriöttömän sähkövalon maana. Hallitsemme myös terveydenhuollon ja koulutuksen. (Emme tosin hallitse omaa metropoliamme tai sote-uudistusta). Mutta kehitysmaiden kaupungistuminen ja kaupunkien slummiutuminen - siitä on pidettävä sormet erossa. Kehittyvän maailman kaupungit ovat: "Mission impossible!"

Muutto kaupunkeihin on ihmisten suorittamista kansainvaelluksista suurin. Millaisiin kaupunkeihin he muuttavat? Köyhissä kehitysmaissa kohtalona ovat rajattomat aaltopeltislummit, rikkaissa kehitysmaissa kohtalona ovat betoniset pilvenpiirtäjälähiöt. Miksi emme halua osallistua tähän? Miksi emme halua muuttaa todellisuutta?

Suomi on kehitysavun köyhä, pienillä rahoillamme emme byrokratian luvattuna maana pysty paljoakaan demokratiavajetta poistamaan, sen sijaan saattaisimme pystyä kaupunkien ekologisen rakentamisen malleihin

Ihmiset muuttavat massoittain kaupunkeihin
Kaupungissa on toivo. Toivo työstä ja toivo lasten koulunkäynnistä. Kaupunkiin, Mongolian Ulan Batoriin, muuttavat 13 vuotias Udval, Udvalin äiti ja äidin serkku Gantumor. He muuttavat koska karja kuoli ankaran talven johdosta. Kaupunkiin muuttaa somali Mukhtar, joka oli joutunut jättämään kotiseutunsa kuivuuden tähden, hän muutti perheineen Mogadishuun Jidka Afgooye kadun varrelle, sukulaisten peltimajaan, mukana seurasi veli Abdivali, isoisä Abdi, vaimo Awa sekä perheen seitsemän lasta Mohammed, Hodan, Haweega, Sabrin, Intisaar, Magol ja Salah. Kaupunkiin muuttaa intialainen Raj, hänen kaksi veljeään Dhruv ja Rakesh, sekä eno Rahul, naiset ja lapset jäävät kotikylään. Kaupunkiin muuttaa kiinalainen Cheng, hänen vaimonsa Chan sekä heidän 2-vuotias poikansa Bao, isovanhemmat tulevat perässä heti kun saadaan kahden huoneen asunto. Kaupunkiin muuttaa Andien entisten pilvisotureiden jälkeläinen Luis vaimonsa Sandra Montoyan ja viiden lapsensa Angelin, Cecilian, Fernandon, Karinan ja Jimenan kanssa. Addis Abebaan muuttaa Lalibelan kirkkokaupungista köyhyyden vaihtoehtoa etsimään isä Ashenafi, äiti Eskedar,  tyttäret Hiwot, Sara, Eden sekä pojat Dawit, Biruk ja Henok jäävät isovanhempien kanssa Lalibelaan odottamaan hyviä uutisia.

Ylivoimaisesti eniten kaupunkiseuduille muuttavat Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset. Urbaanin väestön vuosikasvu on huimaavat 4.5 %. Itä-Aasia ja Tyynenmeren alue, eli siis Kiina, Filippiinit, Koreat ja Japani selvänä kakkosena eli noin 3.5 % vuodessa. Latinomaailma ja arabimaailma ovat selvästi hitaammin urbanisoituvia, kasvuprosentti on kuitenkin valtava 2.5 %. Maailman nopeimmin kasvavia suurkaupunkeja ovat - kymmenen kärjessä: Surat Intiassa, Sanaa Jemenissä, Kabul Afganistanissa, Bamako Malissa, Dar Es Salaam Tansaniassa, (Suomen kehitysavun pääkohdemaa), Fardabad Intiassa, Lagos Nigeriassa, Toluca Meksikossa, Chittagong Bangladeshissa ja Lumumbashi Kongossa. Näiden kaupunkien asukasluvun vuosikasvu on 4-5 %. Kasvuprosentit ovat mielettömiä. 11 vahvimman kasvun kaupunkia kasvaa yli 4 % vuodessa. 30 kaupunkia kasvaa 3-4 % vuodessa ja yli sata kaupunkia kasvaa 2-3 % vuodessa.

 Maailman slummit tuovat epävarmuutta kaikkien elämään, ei vähiten siellä asuvien, Suomen kehitysyhteistyön pääkohdemaissa on useita superslummeja

Katso viereisiä kuvia ja vapise. Maailman kaupunkiväestön kasvu on huima. Vielä huimempi on slummeissa asuvien määrän kasvu. Kahdenkymmenen vuoden päästä slummeissa asuu 2 miljardia ihmistä eli 20 prosenttia kaikista ihmisistä. Slummiväestön kasvu on voimakkainta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. UN-Habitatin vanhahkon ennusteen mukaan 5 %:in kasvu ei osoita laantumisen merkkejä. Länsi-Aasia on toinen kasvun huippualue, liikutaan 3 %:n vuosikasvun tasolla. Jopa niin sanotuissa kehittyneissä maissa slummiväestö lisääntyy prosentilla vuodessa. Euroopassa slummeissa asuu yli 30 miljoonaa ihmistä. Mitä tämä merkitsee? Merkitseekö se rauhaa ja tasapainoa meidän yhteisellä pallollamme? Voiko globaali markkinatalous muuttaa kaiken? Vai kasvihuoneilmiökö sen tekee? Milloin se tapahtuu? Kumpi juoksee nopeammin, etana vai ihminen?

Suomalaisen kehitysyhteistyön prioriteetit evät kohtaa kaupungistumisen painopistealuetta
Rakentaminen ja habitaatio ei ole ”hard ware”, se on turvallisuutta ja tulevaisuutta. ”Itserakentaminen” on perinteisen yhteiskunta-aktiviteetin ydin. Suunnitteluviennissä kehitysyhteistyön vuosittainen osuus on säilynyt hyvin vaatimattomalla tasolla. 90-luku, jolloin perustettiin useita konsulttialan vientiyhtiöitä, on ohi. Samalla on kadotettu tietoa kulttuureista ja taitoa paikallistekniikoista.  Korkeakoulujen ja yliopistojen tietoinen vientikoulutus on ohi, samoin ovat ohi erikoisalojen yliopistotason opetuskurssit kehitysmaainstituutioiden työntekijöille. Suomalaisten heikko osuus mm. EU:n rahoittamien infrastruktuurihankkeissa on seurausta rakentamisen joutumisesta sivuraiteelle suomalaisessa kehitysyhteistyöpolitiikassa. Esimerkkinä: Suomen perinteinen puurakentaminen sirkkelisahoineen, muine pientuotantoyksiköineen, tyyppipiirustuksineen ja itserakentamistaitoineen olisi juuri tällä hetkellä tarpeellista ja oikeata vientituotetta monilla ongelma-alueilla. Toivoa sopii, että alalla tapahtuu nyt nopeasti ja paljon. Meillä on perinteitä. Toisena esimerkkinä: Maineestaan huolimatta Suomen kaivohankkeet Afrikassa tuottavat terveyttä alueen lapsille, Uhuru jätti hyvät jälkensä. Kolmantena esimerkkinä: Pha Rungin korjaustelakalla korjataan laivoja. Neljäntenä esimerkkinä: Colombon keskussairaalan henkilökunta tekee työtään suomalaisten suunnittelemassa ja rakentamassa sairaalaympäristössä ja mikä tärkeintä, muistaen suomalaisten kollegojen antaman koulutuksen.


Kun kehitysyhteistyötä uudistetaan on harkittava suomalaisten mahdollisuuksia, niitä on ekologisen ympäristörakentamisen ja paremman infratsruktuurin sekä terveydenhuollon sektoreilla

Istanbulin Habitat – konferenssi  vuonna 1996 pyrki uuteen todellisuuteen ja antoi uskoa
Habitat konfenssin päätöslausuma alkaa näin:
We, the Heads of State or Government and the official delegations of countries assembled at the United Nations Conference on Human Settlements (Habitat II) in Istanbul, Turkey from 3 to 14 June 1996, take this opportunity to endorse the universal goals of ensuring adequate shelter for all and making human settlements safer, healthier and more liveable, equitable, sustainable and productive.

Oliko Istanbulissa toivoa? Uskottiinko kaikkien julistuksessa lueteltujen tavoitteiden toteuttamismahdollisuuksiin ja uskottiinko keinoja löytyvän? Vai oliko julistuksen teksti tyypillistä kehitysyhteistyön munkkilatinaa, jossa suuret päämäärät julistetaan ilman realiteettien tajua?

Istanbul-agendan seurantakokous  +5 YK:ssa vuonna 2001, suomalaisten johdossa, usko romahti!
Suomen valtio oli aktiivisesti mukana Habitat-seurantakokouksessa New Yorkissa 6-8. kesäkuuta vuonna 2001. Kokouksen puheenjohtajana toimii YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja, valtioneuvos Harri Holkeri. Erityisistunnon avasi ministeri Kimmo Sasi, joka toimi myös Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Valtuuskuntaan kuuluu kuusi kansanedustajaa, mm. ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusanen sekä edustajia ulkoasiainhallinnosta, ympäristöministeriöstä, Valtion asuntorahastosta, Suomen kuntaliitosta ja kansalaisjärjestöistä.  Suomi oli siis paljon vartijana.

Istunnon tärkein tavoite oli sitoutua jatkotoimenpiteisiin, joita tarvitaan Istanbulissa hyväksyttyjen Istanbulin julistuksen ja yhdyskuntien kehittämiseen tähtäävän toimintaohjelman, Habitat Agendan, toteuttamiseksi. Ohjelman keskeiset tavoitteet ovat kelvollisen asunnon takaaminen kaikille, yhdyskuntien kestävän kehityksen edistäminen ja paikallishallinnon roolin vahvistaminen. Myös naisten aseman vahvistaminen, asumiseen ja yhdyskuntien kehittämiseen liittyvässä suunnittelussa mainittiin keskeisenä tavoitteena.

Earth Negotiation Bulletin, 11/6  2001 on epätoivoinen:
”Istanbulin seurantakokous jätti monet miettimään viiden vuoden seurantakokousten järkevyyttä. Istanbul +5 oli erityisen heikko esimerkki, koska sillä ei ollut poliittista kiinnostavuutta, eikä poliittista tukea - kukaan valtionpäämies ei halunnut siihen osallistua. Enimmäkseen yleiskokouksen edustajat käyttivät tilaisuutta poliittisten pisteiden keräämiseen sen sijaan, että olisivat antaneet tukeaan YK:lle Habitat Agendan soveltamiseen. Tilanne näyttää olevan menetetty mahdollisuus…”

Kiberan slummissa Nairobissa asuu 200000 ihmistä golfkenttien katveessa, asukkaita on noin 70 000 /km2. Se ei ole maailmanennätys.

Ulkoministeriö tiedosti ongelman – silloin, mutta pääasiassa demokratiavajeena!
Ulkoasianministeriön tiedotteessa sanottiin hallitsemattoman kaupungistumisen luovan ympäristöongelmia ja slummeja. Tiedote jatkaa: ”Räjähdysmäisesti kasvavissa kaupungeissa demokratiavaje kasvaa ja siitä tulee yksi hallitsemattomista uhkista. Eräs Habitat-kokouksen kiinnostavimmista ohjelmista onkin paikallisagendahanke, jonka avulla pyritään edistämään kaupunkien asukkaiden osallistumista päätöksentekoon. Julkisen vallan, kaupunkien ja kansalaisjärjestöjen sekä elinkeinoelämän yhteisin toimin pyritään kaupunkien hallittuun kasvuun ja suunnitteluun, jossa paikalliset ihmiset ovat mukana alusta alkaen.” Paikallisagenda ei tainnut tuottaa paljon villoja.

Viesti Heidille
Heidi Hautala, ystäväni, olet nyt tehtävän edessä - perinteet velvoittavat. Asiat eivät hoidu yksin demokratiavajeeseen kajoamalla. Tarvitaan kulttuurien ymmärrystä ja rohkeutta esittää sovellettua teknologiaa, tarvitaan karttoja, yhdyskuntasuunnittelua ja ympäristöteknologiaa, tarvitaan koulutusohjelmia ja erityisesti tarvitaan paikallisiin olosuhteisiin sovellettuja rakentamisen tuotantoteknologioita (low cost teknologiat), joissa toteutuu energian ja veden säästön periaatteet. On muitakin asioita, joissa voisimme auttaa, eräs niistä on liikenneturvallisuus – eräs kehittyvien maiden makro-ongelma, joka liittyy kaupungistumiseen ja vie paljon sairaanhoidon resursseja.

PS. Tampereella vesihuollon DI-tutkinnon suorittanut Hailemariam on nyt Etiopian pääministeri. Kannattaisiko tiivistää yhteistyötä Etiopiaan - supistamisen sijaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti